Prosum

Vierailulla Vihdissä

Sunnuntai 4.11.2018 klo 16:15 - Martta Pirttioja

Viimeisin organisaatioekskursio vei joukon SUMilaisia sekä muutaman innokkaan Urban Studies and Planning -maisteriohjelman kansainvälisen opiskelijan kohti yhtä KUUMA-kunnista. Hyppäsimme Nummelaan vievään bussiin ja matka kohti Vihdin kunnanvirastoa saattoi alkaa!

vihti-ryhmakuva.jpg

Ekskursio kiinnosti sekä opiskelijoita että jo työelämässä olevia. Eturivissä Petra Ståhl ja Mikko Laukkanen. 

Vastaan meidät otti kontaktimme yleiskaavasuunnittelija Mikko Laukkanen ja elinvoimajohtaja Petra Ståhl. Laukkanen on valmistunut kandidaatiksi Vaasan yliopistosta pääaineenaan aluetiede. Maisterin tutkinnon hän suoritti Helsingin yliopistolla suunnittelumaantiede suuntautumisalanaan. Laukkanen on suorittanut puolet myös Aalto-yliopiston Spatial Planning and Transportation Engineering -maisteriohjelmasta. Ennen Vihdin kunnalle tuloa hän työskenteli Rambollin kestävä kaupunkikehitys -yksikössä.

Aloitimme tutustumalla juuri kaavoitettuun Sepänpihaan, jonka toivotaan osaltaan vastaavan Vihdin tämänhetkisiin haasteisiin. Tuleva Sepänpihan alue sijaitsee Nummelan taajamassa, joten palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Alueelle on tulossa Vihdin mittapuulla pieniä tontteja ja asuntoja (noin 100 m2), vaikka pientaloalue onkin kyseessä. Myös asuinympäristön laatuun pyritään kiinnittämään erityisen paljon huomiota. Ståhl kertoikin, että tonttien menekki on ollut parempi muuhun Vihtiin verrattuna. 

Pajuniitty_Sepanpiha_1_nuolet-1429x7872.jpg

Sepänpihan uuden asuinalueen sijoittuminen Nummelassa. Kuva: vihti.fi

Vihdin keskeisin haaste juuri nyt on väestönkasvun heikentyminen, joka kielii etenkin asumispreferenssien muutoksesta. Kehyskuntien tontit eivät kiinnosta samaan tahtiin kuin ennen, kun etenkin lapsiperheet jäävät mieluummin parempien palveluiden läheisyyteen kaupunkimaisemmille alueille. Myöskään suurten tonttien hoitoon ei haluta käyttää kaikkea vapaa-aikaa. Vihdillä on kuitenkin tarjottavanaan paitsi kaunis mäkinen luonto ja viehättävää pikkukaupungin tunnelma myös pääkaupunkiseutua matalammat asumiskustannukset. Tulevaisuudessa myös suunniteltu oikorata Espoosta Saloon parantaisi liikenneyhteyksiä merkittävästi Helsinkiin ja Turkuun. Sepänpihahankkeessa pyritään käyttämään hyödyksi Vihdin vahvuuksia samalla vastaten tämän hetken asumistoiveisiin.

Sepänpihaan ja Vihdin yleiseen tilanteeseen ja tunnuslukuihin tutustumisen jälkeen saimme nähdä vilauksen upouudesta strategisesta yleiskaavasta, jonka valmisteluaineisto asetetaan nähtäville 7.11.2018. Kaavasuunnittelua varten on käytetty sekä konsulttien apua että osallistettu runsaasti myös vihtiläisiä asukkaita. Kaavan suunnittelusta vastannut Laukkanen kertoo, että keskeisinä tavoitteina on tiivistää nykyisiä taajamia ja toisaalta keskittää myös hajarakentamista kylien ympäristöön, joka on Vihdin tahtotilan mukaista kehitystä. Laukkanen sanookin, että kaava tulee toimimaan kunnan strategian ja brändin tilallisena representaationa. Kaavassa vilahtelee esimerkiksi sellaisia termejä ja symboleita kuten luontohelmi ja kylätimantti, joiden on tarkoitus nostaa esiin Vihdille ominaisia ympäristöjä. Nämä alabrändit osaltaan rakentavat Vihdin kokonaisbrändiä, johon on panostettu runsaasti viime vuosina uutta kaupunkilogoa ja visuaalista ilmettä myöten.

vihti_kotinayttely_logo_rgb.jpgvihti-branditunnus-pysty-cmyk-vihrea.png

Vihdin vuonna 2017 julkistettu uusi logo (oikealla) sekä Sepänpihan hankkeen logo, joka mukailee samaa visuaalista ilmettä. Kuvat: vihti.fi

Jäämme innolla odottamaan Vihdin strategisen yleiskaavan virallista julkaisua! Jos Sepänpihan alue jäi kiinnostamaan, pääsee jopa asuntoihin kurkistamaan sisään kesällä 2020 järjestettävässä Kotinäyttelyssä. Talojen rakentumista voi seurata jo nyt blogien kautta, jotka on listattu täällä: https://www.vihti.fi/asuminen-ja-ymparisto/tontit/sepanpiha/.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ekskursio, Vihti, yleiskaava

Maantieteilijät konsultteina

Lauantai 7.4.2018 klo 10:47 - Mikko Raninen, Samuli Massinen, Ilppo Soininvaara

Jatkuva oppiminen, ajanhallinta sekä oma-aloitteisuus ja vastuunkanto. Näihin huomioihin kiteytyvät pohdintamme siitä, millaisena konsulttiyritykset ja konsulttimaailma yleisemmin ovat meille nuoremmille työntekijöille näyttäytyneet. Kokoonnuimme yhdessä pohtimaan konsulttiyritysten olemusta sekä antia työpaikkana opintojaan viimeisteleville nuorille sankareille, ja kokemuksemme olivat jopa yllättävän samankaltaisia, vaikka työnantajamme ja alamme ovatkin erilaiset.

Usean vuoden kiivaan yliopisto-opiskelun jälkeen osittainen siirtyminen työelämään on osoittanut ensisijaisesti sen, miten mukavan turvallinen opiskelumaailma on. Työskentely konsultteina on näyttäytynyt meille ennen kaikkea jatkuvana itsensä haastamisena ja kehittymisenä. Uusia tietoja ja taitoja on täytynyt omaksua kaiken aikaa, ja opettelu on ollut hyvin erilaista kuin mihin kursseilla ja kouluissa on tottunut. Tämä on näkynyt muun muassa kehityksen keihäänkärkien ja uudenlaisten toimintatapojen tunnistamisena. Lisäksi tarjouskilpailut ovat voineet tapahtua hyvin lyhyellä aikataululla, jolloin reagoinnin on täytynyt olla nopeaa. Näihin esimerkkeihin liittyy mielestämme myös konsulttityön mielenkiinto: vaikka työskentelytavat toistuvat, ovat itse työtehtävät yleensä pohjimmiltaan ainutlaatuisia kunkin projektin osalta.

Olemme siis saaneet konsultteina tottua hyvin erilaisiin ja nopeatempoisiin tapoihin hyödyntää sekä yhdistellä olemassa olevia tietoja ja materiaaleja aina vain uudenlaisemmissa konteksteissa. Yliopiston portaittain rakentuva oppiminen on korvaantunut kertaheitolla hyppäyksellä syvään päähän. Omasta alastamme olemme oppineet suhteellisen lyhyessä ajassa valtavasti. Yliopiston tärkeimmäksi opiksi omia tehtäviämme ajatellen olemme tunnistaneet tiedonhaun taidon, minkä merkitys korostuu joka päivä. Toisaalta, ei se syvään päähän hyppääminen ole niin pelottavalta tuntunut. Etenkin matkalla pohjasta takaisin pintaan, on tuntunut siltä, että samaa puuroa siellä töissä kuin koulussakin syödään.

Toinen selkeä yhteinen huomiomme konsultteina toimimisesta on ajan- ja arjenhallinnan välttämättömyys. Erilaisten nopeasyklisten projektien ja muuttuvien aikataulujen viidakossa käsitys omista kyvykkyyksistä ja ehtimisestä on terävöitynyt. Konsulttina toimiessa eräs selkeä piirre on työn osittainen ennakoimattomuus, sillä täydellisenkin hyvin hoidetussa projektissa voi tapahtua yllättäviä muutoksia tai ilmetä uusia tarpeita. Omaa ehtimistä ja jaksamista on joutunut näin arvioimaan uudella tavalla.

Konsulttina vaaditaan pelisilmää, jota on oppinut edellyttämään myös työnantajalta. Oman aikataulun hienosäädön ja jaksamisen tai ehtimisen arvioinnin lisäksi merkittävä oppi onkin ollut myös se, milloin tulee joustaa ja lupautua tekemään ylimääräistä, vaikka alkuperäisen aikataulutuksen piirissä tekisikin mieli kieltäytyä. Toisinaan tulee osata sanoa myös ei. Jatkuva tehtävien priorisointi ja uudelleenjärjestely ovat asioita, joita ei ole oppinut muuten kuin tekemällä.

Työelämässä korostetaan yleisesti oma-aloitteisuuden hyvettä. Harvaa työtä voikaan nykyisin hoitaa täysin mekaanisesti miettimättä omaa panostaan. Konsulttimaailmaa koskeva kolmas keskeinen huomiomme onkin ollut oma-aloitteisuuden ja vastuunkannon selvä läpitunkevuus. Työ on välillä jopa uuvuttavuuteen asti itseohjautuvaa tai proaktiivista, mutta siksi myös mielenkiintoista ja palkitsevaa. Tiimityötaidot ja uhrautuminen yhteisen projektin nimissä ovat asioita, joita huomaa odottavansa monissa tilanteissa työajan ulkopuolellakin.

prosum_konsultti.jpg

Loppujen lopuksi konsultointi on kuitenkin puhtaasti asiakaspalvelua ja osaamisen myyntiä tulosvastuu mielessä pitäen. Vaikka yrityksissä tehdäänkin paljon myös sisäistä kehitystyötä, tulee kaiken toiminnan tähdätä siihen, että uudenlainen kehitys ennemmin tai myöhemmin jalkautuu projekteihin konkreettisina toimintatapoina ja/tai toiminnan tehostumisena. Mitään ei voida tehdä vain ”pöytälaatikkoon”, sillä se ei ole kannattavaa. Vahva aloitteellinen yhteydenpito asiakkaisiin onkin elintärkeää, jotta kokonaisuus toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä luo myös pohjaa pitkäaikaisille kumppanuussuhteille, mikä palvelee pitkällä aikavälillä jokaista osapuolta.

Miten nämä kaikki huomiot sitten tiivistäisi yhdeksi kokonaiseksi opiksi? Koemme, että luottamuksemme omaan osaamiseemme on kasvanut huimasti. Konsultteina olemme oppineet tekemään itsemme jatkuvasti tarpeellisiksi dialogia ylläpitämällä ja ymmärrys omien kykyjemme ja tietopohjamme syvyydestä on määrittynyt. Mikäli aikaisemmin saatoimme pohtia, onko esseevastauksissamme mainittu oikeat asiat, tai onko työtehtävämme hoidettu oikein, emme tällaisia kysymyksiä enää mieti - emmekä aina edes ehdi miettiä. Fokuksena on, että hoidamme projektit tyylikkäästi aikataulussa maaliin omaan ja ryhmän osaamiseen luottaen. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämämä, konsultointi

Kiikarissa kesätytöt ja ura suunnittelun parissa

Keskiviikko 28.2.2018 klo 12:52 - Martta Pirttioja

Helmikuun alussa oli taas aika kokoontua SUMin työelämäillan merkeissä. Itse muistan hyvin nämä iltamat ensimmäisiltä opiskeluvuosiltani ja ennen SUM-hallistuslaisuutta. Pidin niitä silloin hyvin inspiroivina tilaisuuksina ja täytyy sanoa, että tulipahan täysilaidallinen hyödyllistä infoa myös tällaiselle valmistumisen kynnyksellä olevalle suunnittelumaantieteilijälle. Koska kesätyönhakukausi on kuumimmillaan, keskustelu painottui näihin teemoihin panelistien uratarinoiden lisäksi.

Pöydät olivat jälleen tarjoiluja kukkuroillaan ja paikalle saapuneita uusia ja vanhoja sumalaisia oli mukavasti. Panelisteiksi olimme saaneet rekrytoitua MDI-konsulttitoimiston kehitysjohtaja Janne Antikaisen, yleiskaavasuunnittelija Sakari Jäppisen Vantaan kaupungilta, erityisasiantuntija Iiro Grönbergin Uudenmaan liitosta sekä suunnittelija Eeva Niemen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

tyoelamailta_6.2..jpg

Kaikki neljä sanoivat tämän hetkisen työnsä parhaan puolen olevan monipuolisuus. Omasta mielestäni maantieteen opinnoissa on ollut ehdottomasti parasta juuri laaja-alaisuus, joten on lohduttavaa kuulla, että saman voi saavuttaa myös työelämässä. Monipuoliset työtehtävät vaativat monipuolista osaamista, joten tätä puolta tekisikin mieli korostaa työhakemusta tehdessä. Panelistien mukaan näin ei kuitenkaan välttämättä kannata tehdä. Antikainen korosti omiin kiinnostuksen kohteisiin panostamista jo opiskeluaikana, jotta erikoisosaamista on mahdollista kehittää. Jäppinen oli samoilla linjoilla siitä, että jonkinlainen ‘keihäänkärki’ on hyvä erottautumiskeino hakuvaiheessa. Grönberg kertoi opinnäytetöistään olleen paljon iloa oman erityisosaamisen esittelyssä töitä hakiessa. Niemi ja Antikainen kehottivat myös tarkistamaan yrityksen tai organisaation sen hetkiset projektit, jotta hakemuksen voi paremmin kohdentaa niihin peilaten omaa osaamista.

Myös verkostoitumisen merkitys nousi esiin. Panelistit korostivat kontaktien luomisessa aitoutta ja omaa persoonaa; pyrkyryys ei kanna pitkälle. Omia opiskeluaikoina ja järjestötoiminnassa hankittuja tuttavuuksia kannattaa kuitenkin käyttää kohdennettujen työhakemusten tekoon. Jos tuntee jonkun, joka työskentelee itseään kiinnostavalla työnantajalla, kannattanee kysellä mitä projekteja tai tietotarpeita on tulossa ja mitä asioita hakemuksessa kannattaisi painottaa. Myös sen ilmaiseminen, että on kiinnostunut uusista työtehtävistä tai työttömänä kannattaa kertoa ääneen: joku saattaa mainita nimesi oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Keskustelusta itselleni jäi erityisesti mieleen, että ei pidä ajatella itseään huonona ehdokkaana työhön, jos ei tule valituksi. Työnantajat usein hakevat juuri tietynlaista henkilöä tiettynä hetkenä. Omia intohimoja ja halua muuttaa asioita pitää myös seurata eikä pelätä lähteä mukaan liian vaativilta tai vastuullisilta tuntuviin juttuihin. Tulevaisuus tarvitsee rohkeita idealisteja!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämä, paneeli, verkostot

Tieto ja ajatukset liikkeelle bloggaamalla

Lauantai 30.12.2017 klo 13:50 - Timo Hämäläinen

Kirjoitus julkaistu alunperin pääkirjoituksena Terrassa (129: 3).

Lukuisia punakynän merkintöjä ja keskinkertaisia
timo_hamalainen2.png
arvosanoja. Peruskoulun ja lukion äidinkielen tunneilta kantautuvien muistojen perusteella en kokenut olevani kummoinenkaan kynäilijä avatessani ensimmäistä blogiani keväällä 2007. Lähipiirissä näkemäni esimerkit olivat kuitenkin innostaneet minua perustamaan verkkoon palstan, jonka kautta kertoisin uutuutta hehkuvalla tavalla kuulumisia vaihto-opiskeluni vaiheista Kalifornian San Diegossa. Bloggaaminen osoittautui käteväksi tavaksi suodattaa viikon kohokohdat helposti pureskeltaviksi paketeiksi. Isoäitinikin koki saavansa kirjeitä, kun hänelle tulostettiin kirjoitukseni luettavaksi.

Muutamaa vuotta myöhemmin työharjoittelu vei 
jälleen ulkomaille, tällä kertaa Berliiniin ja New Yorkiin. Päätin jälleen perustaa lähipiirille suunnatun
reissublogin. Tällä kertaa vaihdoin kieleni englanniksi, sillä toimintani maantieteen opiskelijoiden kansainvälisessä EGEA-järjestössä oli laajentanut ystäväpiirini monipaikkakuntaiseksi. Aluksi kerroin kuntosalijäsenyyksistä ja viikonloppujen juhlista, mutta en malttanut olla lisäämättä muutakin. Blogi blogilta huomasin kirjoitusteni muuttuvan suuntaan, jossa oli yhä vähemmän varsinaisia kuulumisia ja yhä enemmän arkisista havainnoista syntyneitä yhteiskunnallisia pohdintoja. Arvelin tämän maantieteilijyyden ytimeksi: pienistä löydöksistä jäljitin kytkentöjä suurempiin rakenteisiin ja ilmiöihin.

Matkalaukkuelämän jälkeen löysin itseni projektipäällikön paikalta Uudenmaan asumisen osaamiskeskuksessa. Työ pyöri kiinnostusteni mukaisesti asumisen ja kaupunkiympäristön kehittämiskysymysten ympärillä, mutta ei lopulta haluamallani tavalla. Olin monissa projekteissa se tylsän byrokratian ja käytännön järjestelyiden hoitaja. Asiantuntijaorganisaatioita edustavat hankekumppanit taas keskittyvät edistämään substanssikysymyksiä. Tilanne turhautti. Tuntui, että minulla oli kaupungeista paljon sanottavaa sekä opintojen että kansainvälisestä vuorovaikutuksesta syntyneiden kokemusten pohjalta. Mutta samaan aikaan minulta puuttui toimiva kanava, jonka kautta olisin voinut tuoda ajatuksiani osaksi aihepiiristä käytävää keskustelua.

Pian aikaisemmista blogausjaksoista saamani myönteisen palautteen rohkaisemana kypsyi ajatus perustaa oma ammatillinen blogi. Sen myötä pääsisin jatkamaan arkisen kaupunkitodellisuudessa seikkailun ja globaalin kaupungistumisen ympärillä käytävän asiantuntijakeskustelun yhdistelyä. Tammikuussa 2012 syntyikin suomalaisten kaupunkien viihtyisyyden ja elinvoimaisuuden lisäämisen puolesta liputtava ”From Rurban to Urban” -blogini. Blogissa julkaistavat kirjoitukset ovat oikeastaan monivaiheisen prosessin näkyvin osa, aivan kuten tutkimusartikkelit ovat tutkimusprosessissa korkeintaan jäävuoren huippu. Kirjoitusten taustalla on kiinnostaviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perehtymistä, keskustelua asiantuntijoiden kanssa, sekä käsiteltävän teeman tunnelmointia ja dokumentointia paikan päällä. Valokuvien kautta kertominen konkretisoi monimutkaisia aiheita tehden niistä helpommin lähestyttäviä. Itse kirjoituksissa jäsentelen tietokaaoksen muotoon, jonka muutkin kuin asiantuntijat ymmärtävät. Myös riittävä viihdyttävyys on varmistettava. Viesti ei kulje jos lukeminen jätetään kesken tai kirjoitusta ei jaeta kaverille.

fromRurbanToUrban.png
Kuvankaappaus Timo Hämäläisen From Rurban to Urban -blogin etusivulta. Blogia pääset lukemaan osoitteessa https://urbanfinland.com/

Päätökseni ryhtyä bloggariksi on osoittautunut olevan paljon muutakin kuin illat ja viikonloput täyttävä harrastus. Se on tarjonnut väylän verkostoitua ammatillisesti ja tehdä uusia avauksia. Kaupunkikehityksen keskusteluihin osallistuminen on johtanut lukuisiin kutsuihin; olen päässyt pitämään esityksiä ja osallistumaan paneeleihin. Syksyllä 2013 muodostui varjokaavoja työstävä Urban Helsinki -kollektiivi, jonka kautta blogityön tavoitteita ohjataan suoremmaksi tekemiseksi. Yhteistyön kruununjalokivi on uudenlaista eloa Helsingin kaavoituskeskusteluihin tuonut vaihtoehtoinen yleiskaava Pro Helsinki 2.0 (www.urbanhelsinki.fi/ project/pro-helsinki-2-0/). 
Lopulta kesällä 2014 minut kosiskeltiin ryhtymään kaupunkipolitiikan neuvonantajaksi erääseen konsulttitoimistoon. Työnkuvani vastaa perinteistä tiedeviestinnän kaavaa; monimutkaisia asioita on taustatiedon ja keskustelujen perusteella kyettävä puristamaan helppotajuiseen muotoon. Ja yrityksen viestinnän tukena on tietenkin blogi.

Joukko nuoria kanssamaantieteilijöitäni pohti edellisessä Terran numerossa (129: 2) maantieteen tulevaisuutta. He käsittelivät keskustelupuheenvuorossaan muun muassa maantieteilijöiden tarvetta välittää osaamistaan akateemisten piirien ulkopuolelle ja hyödyntää tässä esimerkiksi sosiaalista mediaa. Kokemukseni perusteella voin suositella samaa, varsinkin kun maantieteelliset teemat ja näkökulmat ovat usein yhteiskunnallisesti tärkeitä. Sosiaalisen median ja informaatioähkyn aikakaudella blogeista on tullut keskeinen tapa edistää keskusteluja ohi perinteisten hierarkioiden ja valtarakenteiden. Maailmassa julkaistaan arvioiden mukaan kaksi miljoonaa blogikirjoitusta joka päivä. Asiantuntijoiden on syytä pysyä muutoksessa mukana.

Oma ”From Rurban to Urban” -blogini iski arvaamattani otolliseen maaperään. Olen päässyt esille perinteisessä mediassa ja saanut kiitosta niin maailmalta kuin kotimaastakin mahdollisuudesta saada tarttumapintaa suomalaiseen kaupunkikehityksen ympärillä käytävään keskusteluun. Kiitoksia satelee myös siitä, että kirjoitukset ovat luonteeltaan esseemäisiä, vastoin yleistä tapaa levittää blogosfäärissä yksinkertaistuksiin perustuvia lyhyitä kannanottoja. Blogini on osoittanut minulle myös sen, että Suomesta on puuttunut kulttuuri, jossa esimerkiksi kaupunkiin liittyvissä kysymyksissä tuotaisiin asiantuntijanäkemykset osaksi rajat ylittävää keskustelua. Tästä huomiosta voinevat ammentaa muidenkin alojen tutkijat. Tutkimuksen saralla blogit voivat olla hyödyllinen keino tuoda tutkimusaiheita lähemmäs laajaa yleisöä ja kertoa löydöksistä pitkähköjen vertaisarviointiprosessien päättymistä odotellessa. Verkkoon siirtyneen ja paikoin polarisoituneen yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta tämä olisi toivottavaakin.

Kaikille bloggaus ei kuitenkaan välttämättä sovi. Bloggaus ei ole mitään ilman intohimoa käsiteltävään aiheeseen. Lajityyppi tuo väistämättä esiin kirjoittajan oman persoonan ja subjektiiviset näkökulmat. Mitä enemmän blogi on yhtä kirjoittajansa kanssa, sitä parempi se on. Tieteellisessä maailmassa voi olla syytä olla varovainen, ettei persoona valtaa liikaa alaa tutkijalta, mutta toisaalta monin paikoin juuri persoonallinen ja rohkea ote voi nostaa tutkimustiedon ja siitä viestimisen uusiin korkeuksiin. Itse en blogini perustamisen ja sen sivuvaikutuksena syntyneiden projektien takia ehkä koskaan voi ammatillisissa ympyröissä olla kukaan muu kuin ”se urbanistimaantieteilijä”. Mutta ei huolta. Sitä minä ylpeänä olen, ja sen haluan muidenkin tietävän. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: bloggaaminen, Terra

Vuoden gradu 2017: Välikaupunki jalankulkijan silmin

Perjantai 8.12.2017 klo 10:36 - Veera Helle

Ilokseni SUM ry palkitsi graduni tittelillä Vuoden gradu, ja tämän postauksen myötä esittelen työtä lähemmin. Työ otsikolla “ Välikaupunki jalankulkijan silmin – Kokemuksellisuuteen perustuva tutkimus reitin valinnasta” tarkastettiin keväällä Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksella.

Kokemuksellisuus ja ihmisläheisyys, human-scale, ovat pinnalla suunnittelun monella eri saralla. Kokemuksellisuus vaikuttaa kulkumuodoista etenkin jalankulkijan reitin valintaan, ja toimivien jalankulkuympäristöjen suunnittelu on oleellista jalankulun terveydellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten hyötyjen saavutettamiseksi.

Viimeisen 60 vuoden aikana kaupunkien väestö Euroopassa kasvanut 33 %, mutta ala 78 %.  Rakennettu ympäristö laajenee periurbaniaan, välikaupunkiin. Tutkimuksellisesti tämä alue on jäänyt vähemmälle huomiolle verrattuna esimerkiksi kaupunkikeskuksiin.

Mitä tarkoitetaan välikaupungilla? Thomas Sieverts, joka on kirjoittanut mainion kirjan käsitteestä Zwischenstadt, kuvaa sitä ”tilaksi kaupungin ja maaseudun välissä”. Pasi Mäenpää taas käsittelee urbaanin erilaisia todellisuuksia jakaen ne ydin- väli- ja seutukaupunkiin. Välikaupungilla yhteys kantakaupunkiin, mutta monipuolinset asutusmahdollisuudet ja vaihteleva ympäristö. Välikaupunki on osa kaupungin monikasvoisuutta.

Tutkimukseni tapauksessa suomalaista välikaupunkia edustaa Kuninkaankolmio, joka sijoittuu Helsingin, Espoon ja Vantaan rajalle. Kokemuksellisuutta ja reittejä kuvaava aineisto tuli Marketta Kytän tiimiltä Aalto-yliopistosta. Aineisto oli kerätty Kuninkaankolmiossa vuonna 2011 Laatureitti-projektissa. PehmoGIS-kyselyn tarkoitus oli kysyä Kuninkaankolmion asukkaiden liikkumistottumuksia ja toiveita.

Tutkimuksen kannalta oleellinen kysymys tässä kyselyssä oli toiminto, jossa vastaaja piirsi kartalle reitit, joita hän kulki usein jalan. Vastaajan piirrettyä reitin kartalle, tuli vastattavaksi laadullisuutta kuvaava lisäkysymys ”Millainen reitti mielestäsi on” valmiiksi annettujen seitsemän vaihtoehdon pohjalta sekä mahdollisuus antaa kommentteja sanallisesti. PehmoGIS-menetelmän, joka tunnetaan myös nimellä PPGIS, etuna on se, että kyselyaineisto on kytketty paikkatietoon.

veera1.JPG
Kuva 1 Kuvankaappaus kyselynäkymästä. 

Tulokset osoittavat, että Kuninkaankolmion asukkaat ovat tyytyväisiä arkiseen elinympäristöönsä ja kulkevat paljon jalan. Piirrettyjä jalankulkureittejä oli yhteensä 655. Positiivisesti miellettyjä reittejä on enemmän kuin negatiivisia; 66% reiteistä. Positiivisesti koetut reitit olivat siis useammin kuljettuja sekä myös pidempiä negatiivisesti koettuihin verrattuna.

Seuraavista tiheyskartoista voi havainnoida, missä reitit enimäkseen kulkivat. Hyviksi koetut reitit painottuivat viheralueille, ei kovin yllättäen, kun taas negatiivisesti koetut etenkin juna-asemien ympäristöön.

veera2.jpg

Kuva 2 Reittien esiintyvyys: punaisella positiivisesti arvotetut, ja sinisellä negatiivisesti arvotetut.

Palvelutarjontaan nähden alueella käytetään vähän joukkoliikennettä. Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä rohkea arvio, että juna-asemien kävely-ympäristöjen parantamisella olisi positiivinen vaikutus myös joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvuun.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa vertasin teoreettisesti hyvää jalankulkuympäristöä asukkaiden vastauksiin. Vertailu tehtiin juontamalla aiemmista tutkimuksista tekijöitä, jotka ovat osoittaneet merkityksensä jalankulkuympäristöön, ja kokoamalla näistä GIS-taso. Tekijöiksi muodostuivat matalat ajonopeudet, liikenteen melutaso, katupuut, laaja palvelutarjonta sekä sosiaalinen turvallisuuden tunne.

Mielenkiintoisesti, näillä mittareilla parhaat alueet eivät osuneet suoraan toisiinsa asukkaiden merkitsemien reittien kanssa. Osittain kyse on tarkkuustasojen erilaisuudesta, osaltaan siitä, ettei laatukäsitteistöä voi tuoda suoraan välikaupungin maailmaan. Keskusta-alueiden teoreettisesti hyvää jalankulkuympäristöä ei voida suoraan tuoda monikasvoiseen välikaupunkiin, vaan sitä tulisi tarkastella sen omista lähtökohdista.

Ympäristön koettu laatu vaikuttaa reitin valintaan ja pituuteen kuitenkin myös välikaupungissa. Saadut tulokset rohkaisevat lisätutkimuksiin koskien koetun saavutettavuuden ja fyysisen ympäristön suhdetta, ja näyttää mielenkiintoisia puolia kaupunkiympäristöstä, kun tutkimme kvantitiivisia ja kvalitatiivisia aineistoja päällekäin.

Kiitän Harry Schulmania ohjauksesta, Marketta Kyttää aineistosta ja SUM ry:tä tunnustuksesta.

Mikäli haluat perehtyä tarkemmin menetelmiin, aineistoihin, tuloksiin ja lähteisiin, löytyy työ kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston palvelusta täällä. Mikäli heräsi kysyttävää tai kommentoitavaa, voi ottaa yhteyttä: veera ät spatialist piste city

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuoden gradu, jalankulku, välikaupunki

Tunnelmia syysseminaarista

Tiistai 28.11.2017 klo 18:47 - Martta Pirttioja

14.11. oli taas aika kokoontua SUM ry:n perinteisen syysseminaarin merkeissä. Paikkana toimi viime vuodesta tuttu (joskin sisustukseltaan uudistunut) tila Radisson Blu Seaside -hotellin yläkerrassa. Paikalle oli jälleen saapunut mukavankokoinen joukkio suunnittelumaantieteilijöitä. Seminaari oli myös houkutellut uusia jäseniä liittymään järjestöömme. 

syyssemma1.JPG

Illan aluksi ruokailun yhteydessä esiteltiin vuoden gradu -palkinnon voittaneen Veera Helteen työtä. Veeran mielenkiintoisen työn aiheena oli Välikaupunki jalankulkijan silmin – Kokemukselliseen tietoon perustuva tutkimus reitin valinnasta. Arvovaltaisen raatimme vakuutti erityisesti aiheen ajakohtaisuus sekä vähemmän käytetyn välikaupunki-termin käsittely. Veeralta saamme vielä erillisen blogi-kirjoituksen aiheesta.

Varsinaisena ohjelmanumerona oli viime aikoina paljon puhuttanut Helsingin yliopiston opintouudistus ja sen vaikutukset maantieteen opetukseen sekä aivan uudet suunnitteluun keskittyneet maisteriohjelmat. Maantieteen puolella ihmismaantieteen aineet on yhdistetty ihmis- ja kaupunkimaantiede ja alueellinen suunnittelu -nimen alle. Vieraana oli Aalto-yliopistosta professori Marketta Kyttä, joka vastaa Spatial Planning and Transportation Engineering -maisteriohjelmasta ja maantieteen osastolta tuttu professori Mari Vaattovaara, joka on ollut perustamassa myös uutta monitieteistä Urban Studies and Planning -ohjelmaa. Maankäytön ja kaupunkien suunnittelusta kiinnostuneille onkin tarjolla yhtäkkiä useampi suuntautumisvaihtoehto, mutta samalla suunnittelumaantiede on nimenä maisteriohjelmien nimistä kadonnut.

syyssemma2.JPG

Molemmat professorit esittelivät maisteriohjelmiaan, jonka jälkeen käynnistyi paneelikeskustelu, jota vetämään olimme onneksemme saaneet Pinja Myllykosken, jolle maisteriohjelman valinta on ajankohtainen. Teema kiinnosti kuitenkin selvästi myös pidemmälle opinnoissaan ehtineitä ja valmistuneita ja olimmekin jo ilmoittautumislomakkella saaneet kiinnostavia kysymyksiä liittyen myös työelämän vaatimuksiin ja suunnittelumaantieteilijän identiteettiin.


Kokosin alle omia mietteitäni keskustelusta:

  1. Spatial Planning and Transportation Engineering korostaa liikennesuunnitteluymmärryksen merkitystä osana maankäytön suunnittelua

  2. Spatial Planning and Transportation Engineering tähtää planner-profession luomiseen

  3. Urban Studies and Planning -ohjelmasta voi valmistua monella eri nimikkeellä eikä varsinaisesti suunnittelijaksi

  4. Urban Studies and Planning on tutkimussuuntautuneempi kuin Spatial Planning and Transportation Engineering

  5. Ihmis- ja kaupunkimaantiede ja alueellinen suunnittelu jäi keskustelussa varjoon ja sen rooli suhteessa muihin jäi epäselväksi. Oli harmi, että professori Sami Moisio ei päässyt paikalle

syyssemma3.JPG

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin erittäin positiivista, että aluesuunnittelukoulutukseen on alettu kiinnittää enemmän huomiota myös Suomessa, jossa arkkitehdit ja insinöörit ovat pitkään dominoineet suunnittelukenttää. Siitä voidaan toki olla monta mieltä, onko koulutuksen hajauttaminen oikea suunta.  Keskustelua saa jatkaa kommenttiboksissa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysseminaari, Vuoden gradu, Urban Studies and Planning, Spatial Planning and Transportation Engineering, maantieteen maisteriohjelma

Villissä Vallisaaressa

Sunnuntai 10.9.2017 - Martta Pirttioja

SUM ry järjesti kesän kunniaksi after work -tapahtuman retkenä Vallisaareen ja sen vieressä sijaitsevaan pienempään Kuninkaansaareen 6. heinäkuuta. 17 sumilaista hyppäsi lauttaan töiden jälkeen ja suuntasi saareen, jossa yllättävän aurinkoinen ja lämmin sää helli osallistujia. Yleisölle vuonna 2016 avautunut saarikokonaisuus oli osalle retkeläisistä vielä uusi tuttavuus, kuten itsellenikin. Ilmeisimmin saaret olivat olleet hyvinkin suosittuja viime kesänä, mutta nyt ihmismassoista ei ollut tietoakaan. Vain päivää retkemme jälkeen Helsingin Sanomat uutisoikin, että uusissa virkistysaarissa ei ole ollut tänä kesänä ruuhkaa. (HS 7.7.2017) Edes tämän kesän uutuus, Isosaari, ei ole houkutellut ihmisiä samalla tavalla kuin Vallisaari viime vuonna. Lieneekö syy sateisen ja kolean kesäsään vai uutuudenviehätyksen hiipumisen, mene ja tiedä. 

vallisaari_metsahallitus.webp

Vallisaareen ja Kuninkaansaareen on helpoin tutustua karttaan merkityn reitin avulla.

Kuva: Metsähallitus

Vallisaaren hoitamisesta vastaa Metsähallitus ja ensivaikutelma Vallisaaresta olikin rehevä ja villi - siis hyvin toisenlainen kuin viereisestä Suomenlinnasta. Näiden kahden ei voikaan katsoa olevan kilpailevia kohteita vaan ne tarjoavat hyvin erilaisia saaristokokemuksia. Selvästi omanlaisekseen on profiloitunut myös muutamia vuosia aiemmin yleisölle avautunut pieni Lonna, jossa pääpaino on ravintolatoiminnassa ja juhlimisessa. Vallisaarestakin toki löytyy pari ravintolaa ja terassia ja ilmeisesti lisää on myös tulossa. Saaren potentiaalia täydennysrakentamisen suhteen tutkitaan, joskin suurin osa on tarkoitus jättää nykyiselleen. 

Asutus ei olisi uutta saaressa, sillä asukkaita on ollut enimmillään jopa muutama sata ja viimeiset vakituiset asukkaat muuttivat pois vasta 1996. Uusi rakentaminen tulisikin sijoittumaan vanhan kylän alueelle ja ympäristöön. Luontoalueiden säilyttäminen sellaisenaan onkin tärkeää, sillä Vallisaari ja Kuninkaansaari muodostavat luontoarvoiltaan ainutlaatuisen kokonaisuuden koko Suomen mittakaavassa. 

vallisaari_millaKallio.jpg

SUMilaisia nauttimassa eväitä aurinkoisessa Vallisaaressa.

Kuva: Milla Kallio

Luonnon lisäksi Vallisaaressa kiehtoo historia. Saaressa on mahdollisesti ollut rakennuksia jo 1500-luvulla ja se on siitä lähtien toiminut pääasiassa armeijan käytössä ensin Ruotsin ja sitten Venäjän vallan alla ja myöhemmin itsenäisyyden aikana aina viime vuosiin asti. Monelle intin käyneelle saari olikin entuudestaan tuttu. Suurin osa Vallisaaressa olevista rakennuksista liittyykin armeijan erilaisiin toimintoihin. Parhaiten kaikki kiinnostavat kohteet saa kierrettyä merkiittyä reittiä seuraamalla. Yksi kuuluisimpia paikkoja lienee Kuolemanlaakso, jossa tapahtui tuhoisa räjähdysonnettomuus vuonna 1937. 

Historian lisäksi Valli- ja Kuninkaansaarella on valoisa tulevaisuus osana merellisen Helsingin virkistyspalveluita. Vuonna 2016 Helsingin kaupunki kumppaneineen järjesti myös Puhdas Vallisaari -ideakilpailun, jossa saarteen suunnitteluun yhdistyi matkailun edellytykset sekä cleantech-liiketoiminta. 

Lähteet: Metsähallitus, Helsingin kaupunki, Helsingin Sanomat

1 kommentti . Avainsanat: Vallisaari, Helsinki, Ekskursio