SUM hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja sekä 3-7 varsinaista jäsentä ja 0-2 varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallituksen tehtävät

  • SUMin suunnannäyttäjänä ja luotsaajana toimiminen
  • Vastuun kantaminen yhdistyksestä
  • Toiminnan koordinointi sekä vuosikokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman toteutus

Hallituksen kokoonpano toimintakaudella 2018-2019


Martta Pirttioja, puheenjohtaja

Valmistuin keväällä 2018 maisteriksi suunnittelumaantiede pääaineenani ja siirtyminen työelämään sujui vähän turhankin jouhevasti kahden työn merkeissä. Onneksi kiireet helpottavat kesällä ja aikaa vapautuu SUMin aktiiviselle pyörittämiselle. Tällä hetkellä työskentelen Espoon kaupungilla ympäristömuotoilijana osallisuusasioiden ja kaikenlaisten muiden jännien kaupunkikehittämiseen liittyvien juttujen parissa. Olen ollut mukana myös kehittäjänä ja projektikoordinaattorina nuorten asumiseen liityvässä projektissa, jonka kokemukset saimme juuri julkaistua manuualin muodossa. Kiinnostuksen kohteeni ovatkin monialaisia - kuten kunnon mantsalaisella kuuluukin. Toivottavasti saamme vietyä SUMia tällä kaudella uusille urille unohtamatta vanhaa ja toimivaa!


Pinja Myllykoski, varapuheenjohtaja

Olen jossain kandin ja maisterin välimaastossa. Etsin vielä omaa suunnittelevan maantieteilijän identiteettiäni. Kandinjälkeinen elämä on vielä auki. Pian selvinnee, täydennänkö suunnittelijan työkalupakkiani arkkitehtuurin opinnoilla, jatkanko mantsalla vai hakeudunko opiskelemaan joihinkin uusista suunnittelun maisteriohjelmista. Suunnitteluopintojen kenttä on laajentunut viime vuosina, ja on jännittävä nähdä minkälainen maantieteilijöiden ja SUMin rooli tulevaisuudessa on. SUM on tähän mennessä tarjonnut minulle hienoja mahdollisuuksia kurkistaa niin suunnittelevien maantieteilijöiden urapolkuihin kuin alamme ja sen opetuksen tulevaisuuteen. Opiskelun ja yhdistysjuttujen ulkopuolella minut voi löytää ihmettelemästä rakennustyömaita, meripartiolippukuntani veneeltä tai soittamasta kontrabassoa. Toivon SUMin olevan jatkossakin suunnittelevien maantieteilijöiden verkosto, josta saa inspiraatiota, näkemyksiä ja tukea niin opintoihin kuin työelämäänkin!


Jatta Lahtinen, sihteeri

Opiskelen toista vuotta Aalto-yliopiston Spatial Planning and Transportation Engineering -maisteriohjelmassa. Mantsataustani on peräisin Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta, jossa vietin kolme vuotta kandiopintojen parissa mahtavien mantsalaisten seurassa. Tämä on ihka ensimmäinen hallitusvuoteni, joten hihkun innosta olla mukana kehittämässä SUMin toimintaa. Toivottavasti nähdään SUMin tapahtumissa!


Olga Hagström, rahastonhoitaja

Valmistuin Helsingin yliopistolta suunnittelumaantieteestä vuoden 2017 alussa. Olen SUMin

toiminnassa uusi, mutta järjestötoiminta on tuttua opiskeluajoilta, rahastonhoitajankin roolissa. Työkseni teen tällä hetkellä Pääkaupunkiseudun Partiolaisilla projektia harrastustiloista, minkä kautta olen päässyt syventämään kiinnostustani esimerkiksi osallisuudesta ja vaikuttamisesta kaupunkitilassa. Aihetta sivusin myös gradussani, joka tutki naapurustojen turvallisuuden tunnetta ja asukkaiden toimia sen parantamiseksi Quiton kaupungissa. Muutaman ulkomaan vuoden jälkeen on

mukavaa palata taas järjestöhommiin ja SUMissa odotan pääseväni viettämään aikaa mielenkiintoisten tyyppien kanssa - niin tuttujen kuin kokonaan uusien!


Tuomo Saarinen, jäsen

Opiskelut mantsanlaitoksella aloitin vuonna 1977 – suunnittelumaantiede alkoi vuonna 1979. Minulla on 17 erilaista työsuhdetta ennen 2.4.1987 alkanutta tilapäistä työsuhdetta Espoon kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolla. Keskityin jk- ja pp-liikenteeseen ja määrien laskentaan. Vuonna 1994 siirryin liikenneonnettomuustietojen kanssa Tekniseen virastoon. Duuneihini kuuluvat koulumatkojen liikenneturvallisuus ja liikenneturvallisuuslausunnot, liikenneonnettomuusraportointi vuosittain ja työmaiden liikenneturvallisuus sekä monta muuta hommaa. Maantieteilijänä minua kiinnostaa paikkatieto kunnan tasolla – sijainti ja siihen liittyvät muuttujat maastossa. Maantieteen selitysvoima on omaa luokkaansa.


Eeropekka Lehtinen, varajäsen

Olen suunnittelumaantieteen maisteriopiskelija Helsingistä. Opintoni ovat gradua vaille valmiit, joten opintojen jälkeinen elämä on jo ovella. Olen ollut muutamana vuotena ollut SUMin hallituksessa mukana, mutta tällä kaudella toimin varajäsenenä. SUM ry on parhaimmillaan tapahtumissa, joissa vaihdetaan kuulumisia ja tutustutaan uusiin kasvoihin rennossa ilmapiirissä. Pyrimmekin tänä vuonna järjestämään yhä enemmän näitä tilaisuuksia, joihin jokainen sumilainen on lämpimästi tervetullut!


SUMin toiminnantarkastajana toimii Jani Kylmäaho ja varatoiminnantarkastajana Dennis Söderholm.

SUMin hallitus aloitti kautensa vuosikokouksesta 25.4.2018. Toimintakauden 2019-2020 hallitus valitaan vuosikokouksessa keväällä 2019.